Autoteollisuudessa käytettävät NOx-anturit ovat pääosin amperometrisiä ja niissä on kaksi tai kolme sähkökemiallista kennoa erillisissä kammioissa.
Ensimmäinen kenno poistaa O2:ta näytteestä estääkseen häiriöitä NOx-mittauksessa toisessa kennossa.
Näitä antureita on kaupallisesti saatavilla useilta toimittajilta, ja niitä käytetään NOx-adsorber- ja SCR-jälkikäsittelyjärjestelmien ohjaamiseen. Lisäksi NH3-antureita on kehitetty käytettäväksi SCR-järjestelmissä.
Näiden antureiden kehitys aloitettiin 1990-luvulla ja kaupalliset versiot esiteltiin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa käytettäväksi laihapolttoisissa henkilöautoissa ja dieselajoneuvoissa, joissa on NOx-adsorberit ja urea-SCR-jälkikäsittely kevyille ja raskaille dieselmoottoreille.
NOx-anturi mittaa typen oksidien (NOx) määrää polttomoottorin pakokaasussa. Nämä anturit käyttävät sähkökemiallista kennoa havaitsemaan NOx-pitoisuuden pakokaasuvirrassa ja antamaan reaaliaikaista palautetta moottorin ohjausjärjestelmälle, joka voi sitten säätää ilma-polttoaineseosta tai NOx-jälkikäsittelyjärjestelmän toimintaa päästöjen vähentämiseksi. Anturin toiminta on ratkaisevan tärkeää sen varmistamiseksi, että moottori täyttää päästöstandardit ja toimii tehokkaasti.